Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin tuoreet Grönlanti-vaatimukset asettavat hänen samaan strategisten ...
Siika-aho myöntää, että työttömyysturvamenot voivat kasvaa, jos toimeentulotuelta ohjataan voimakkaammin työttömyysturvan ...
Lemin keskustalaiset savustaa kunnanjohtajaa eroamaan. Tälläkö saadaan talous kuntoon? Sanoisinko, aika surkeaa vaalityötä.
Vanhemman poissaolo – oli se sitten fyysistä poissaoloa tai henkistä poissaolevuutta – voi toistuessaan ja pitkittyessään olla lapselle haitallista.
Käytännössä edustajainhuone ja senaatti laskevat osavaltioiden lähettämät valitsijaäänet ja äänestävät niiden hyväksymisestä. Tavallisesti tämä on pelkkä muodollisuus, mutta neljä vuotta sitten ...
Asian esitutkinta valmistui heinäkuussa, ja se siirtyi syyttäjälle muun muassa vaaran aiheuttamisena ja laittomana uhkauksena ...
Tänään vietetään loppiaista, joka on yksi kristittyjen vanhimmista pyhäpäivistä. Raamatun evankeliumin mukaan viisaat ...
Uudet alokkaat aloittavat tänään palveluksensa Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen joukko-osastoissa. Vuoden ...