”Tunsin hätää niiden ikäihmisten puolesta, jotka joutuvat kaupittelijoille alttiiksi ikiomassa kodissaan”, kirjoittaa ...
Seurakuntalaiset ovat vahvasti mukana uuden messun toteuttamisessa muun muassa juonnon, tekniikan ja esiintymisen osalta.
”Nyt pitää saada pääkoppa viritettyä ToPoa vastaan.” BC Nokian naisten Korisliigan pudotuspelit alkavat tiistaina Helsingissä ...
Ensin oli maan suru. Tai ainakin kylän. Kun Vahalahden kyläkoulun toiminta lakkautettiin lukuvuoden 2024–2025 alusta alkaen ...
Timo Syrjä on nähnyt tänä keväänä jo 69 eri lintulajia. Esimerkiksi pääskylajeja on vuosi vuodelta vaikeampi bongata, hän ...
Rauno Rintanen oli nelivuotias, Antti Lähde kolmen, kun he tutustuivat toisiinsa. Aikuisiällä, joskus vuosituhannen ...
Futsalin T19-sarjan lopputurnaus pelattiin viikonvaihteessa Tampereella Kauppi Sports Centerissä ja mestariksi välierä ja ...
Sunnuntaina aurinko paistoi, mutta alkaneella viikolla Pirkanmaalle on luvassa pilvistä säätä. Maanantain poutapäivän ...
”Lähijunapysäkin läheisyyteen Siurontien varteen on saatava lisää kerrostalotontteja, jotta lähijunaliikenne on ...
Nokian kaupungin on syytä sijoittaa jalankulun ja pyöräilyn olosuhteisiin, sillä se on pitkällä tähtäimellä kannattavaa, ...
Linnavuoren tehtaan palokunnan nuoriso-osasto tarjoaa maksuttoman harrastuksen, jossa opitaan ensiapua, alkusammutusta, ...
Musakymppi, Tehdassaaren lauluntekijä ilta (26.3.2025.). Tehdassaaren kahvila (Souranderintie 2) Ke klo 18. Vapaa pääsy.